keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kaivaukset ovat käynnistyneet

Kaivausalue valmisteltiin niittämällä kasvusto viime viikolla. Projekti osallistui myös kansainväliseen, arkeologian harrastajien järjestämään The Day of Archaeology -tapahtumaan sosiaalisessa mediassa.

Tällä viikolla kolmen kaivauspäivän aikana on alue 1 saatu kaivettua valmiiksi ja alueella 2 työt etenevät mukavasti yhdestä sadepäivästä huolimatta. Seulalta on saatu talteen mm. luita ja hampaita, liitupiipun palasia, 1600- tai 1700-luvun keramiikkaa, piitä ja kuonaa, raha 1700-luvulta, hauli tai punnus sekä muita metalliesineen osia.

Alueella 2 tulee parhaillaan näkyviin toistaiseksi tuninstamattoman ja ajoittamattoman rakenteen osia, joihin liittyy kivilatomuksia ja puisia rakenteita.  Syksyllä 2012 tehdyissä maavastusmittauksissa ja maatutkamittauksissa tuli alueen 2 kohdalta esille jokin kohde, jonka arveltiin olevan lieden pohja tai vastaava.
Alue 2 maanantaina 29.7.2013


Mittauksia alueella 2 keskiviikkona 31.7.2013

Alue 2 iltapäivällä, keskiviikkona 31.7.2013