sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ilmoittautuminen kesän yleisökaivauksille alkanut

Ellinniityn yleisökaivauksille voi nyt ilmoittautua. Kaivaukselle otetaan korkeintaan 10 kaivajaa / päivä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tärkeitä päivämääriä:
16.3. ilmoittautuminen yleisökaivaukselle alkaa
17.4. Kivien välistä -näyttely avautuu Rauman Raatihuoneella
29.6.-3.7. yleisökaivaukset
24.7. The Day of Archaeology, kansainvälinen arkeologiapäivä. Kaivaukset avoinna yleisölle.

Tervetuloa!

4. Harrastajakaivausviikko 29.6.-3.7.2015

Muuritutkimus järjestää yhteistyökumppanien kanssa arkeologian harrastajille ja nuorille mahdollisuuden osallistua aitoihin arkeologisiin kaivauksiin kesä-heinäkuun vaihteessa Ellinniityn kaivauksilla.
Maanantaista perjantaihin (29.6.-3.7.2015) on arkeologisesta työstä ja tutkimuksesta kiinnostuneille mahdollisuus tulla kaivamaan esiin varhaismetallikautista asuin- ja hautapaikkaa tutkijaryhmän kanssa.
Kaivauksille voidaan ottaa alustavan suunnitelman mukaan päivittäin noin kymmenen asiasta kiinnostunutta nuorta tai aikuista.
Kaivauksille on ennakkoilmoittautuminen sähköpostiosoitteessa muuritutkimus(at)elisanet.fi josta saa tarvittavan ilmoittautumislomakkeen 16.3.2015. lähtien.
Tutkimuskohde on harrastajaviikolla avoinna vain kaivauksiin osallistuville harrastajille jotka saavat tilapäisen kulkuluvan työmaa-alueelle.
Arkeologisessa kenttätyöryhmässä ovat mukana mm. Leena Koivisto, Maija Helamaa, Janne Haarala ja Kari Uotila ja lista täydentyy päivittäin.
Kaivauksilla on valmiiksi ensiapu, työturva- ja kaivausvarusteet ja sosiaalitilat. Kaivauspaikka on puuttomalla kumpareella 250-300 m päässä parkkipaikasta ja n. 350-400 m päässä taukotilasta.
Tilaisuus on harrastajille ilmainen.

Henkilötietoja 16.3.2015 lähtien:

Ilmoittautumisen yhteyshenkilö toimistossa Maria Uotila muuritutkimus@elisanet.fi
044 9738413
Tutkimusten koordinointi. FT Kari Uotila (kuotila(at)muuritutkimus.com)
050-5287360
Kentällä toimiva arkeologi ja koordinointi paikan päällä FM Maija Helamaa (elli2014(at)elisanet.fi)
0500 510809

torstai 12. maaliskuuta 2015

Rauman Ellinniitty odottaa vieraita kesällä 2015

Rauman Ellinniityn kaivauksilla on nyt oma www-sivunsa Muuritutkimus ky:n kotisivuilla osoitteessa http://www.muuritutkimus.com/

Sieltä löytyvät ajantasaiset tiedot kaivausten etenemisestä ja ilmoittautumisesta yleisökaivauksille.

Muuritutkimuksen kesän 2014 kaivauksia Ellinniityllä esitellään Kivien välistä -näyttelyssä Rauman museon Vanhalla Raatihuonella 17.4.2015 alkaen.
Näyttely kertoo Ellinniityn lisäksi laajemmin Rauman alueen pronssikaudesta ja varhaisesta rautakaudesta. Näyttelyn yhtenä johtoajatuksena on myös kertoa arkeologisen kenttätutkimuksen vuodenkierrosta kenttätöiden alkuvaiheista tutkimusraportin ja erilaisten luonnontieteellisten analyysien valmistumiseen saakka.
Näyttely on esillä Rauman Raatihuoneella kevääseen 2016 asti.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ellinniityn kaivaukset jatkavat Kauttualla avautunutta tutkimusnäkymää vuosituhansien takaiseen elämään Satakunnan rannikkoseudulla



Vuosien 2011-2012 aikana ideoitiin porukalla Kauttuan, Euran ja koko eteläisen Satakunnan esihistorian ja keskiajan kiinnostavia tutkimuskysymyksiä. Tuolloin tutkimusryhmässä päätettiin aloittaa tutkimukset Kauttuan vanhan kylän paikalla ja tavoitella vastauksia rautakauden loppuvaiheen ja varhaisen keskiajan mielenkiintoisiin kysymyksiin. 

Vuonna 2013 tutkimusteemaan tuli kiinnostava lisä, kun Luistarintieltä paljastui hiilisen maan ja palaneiden kivien täyttämä kuoppaliesi. Sieltä löytyneet keramiikan palat ja viljanjyvien palaset veivät tutkijat yhdellä harppauksella 1000-1500 vuotta vanhempaan aikaan. 

Pronssikaudesta (1500-500 eKr) ja varhaismetallikaudesta (500-0 eKr) oli jo aikaisemminkin saatu viitteitä Kauttualta ja vuoden 2013 tutkimuksissa esiin tuli useita varmoja tietoja esimerkiksi viljanviljelystä alueella aikatasolla 700-500 eKr. Tuohon aikakauteen liittyvää ns. morby-keramiikkaa saatiin kaivauksilta talteen useita paloja.  

Samaan aikaan Kauttuan kaivausten kanssa tutkijaryhmä aloitti kenttätyöt myös Raumalla Lakarin Ellinniityllä. Ensi silmäyksellä tuntui siltä, että kohteilla ei ollut juurikaan muuta yhteistä kuin se että ne ovat melko lähellä toisiaan ja melko kaukana Varsinais-Suomesta. Yhteisiä tutkimuskysymyksiä on kuitenkin tullut esiin ilman erityistä keksimisen tuskaa.  

Vuosien 2013-2014 aikana on äkkiä avautunut tutkimuksellinen näkymä 2000-2500 vuoden takaiseen maailmaan josta kaivauksissa on onnistuttu löytämään Kauttuan sisämaan jokimaisemassa ollut asuinpaikka ja samaan aikatasoon ajoittuva  Ellinniityn merellinen asuin- ja hautapaikka. Molemmissa kohteissa on kiviröykkiöihin tehtyjä hautauksia ja viitteitä asuinpaikasta. Molemmista kohteista on lisäksi löytynyt samaa morby-keramiikkaa.  Tämän keramiikkatyypin ovat useat tutkijat tulkinneet osoittavan paikallista asutusjatkuvuutta kivi- ja pronssikaudelta rautakaudelle. 

Kenttäkaudella 2015 jatketaan Ellinniityn tutkimuksia ja niiden tunnelmia kerrotaan jatkossakin näillä sivuilla. 

Talvisin terveisin
Kari

tiistai 6. tammikuuta 2015

Yleisökaivaukset järjestetään kesällä 2015 Ellinniityllä, Raumalla


Ellinnittyn kaivauksista vastaa sama yritys kuin Kauttuan kaivauksista, Muuritutkimus ky. Yirtyksen johtaja ja kaivaustten johtaja on dosentti Kari Uotila.

Muuritutkimus viettää 20-vuotisjuhliaan vuonna 2015. Yritys juhlistaa tätä järjestämällä yhteistyökumppanien kanssa arkeologian harrastajille ja nuorille mahdollisuuden osallistua yleisökaivauksiin Raumalla Ellinniityn kaivauksilla.
Maanantaista perjantaihin (29.6.-3.7.2015) on arkeologisesta työstä ja tutkimuksesta kiinnostuneille mahdollisuus tulla kaivamaan esiin varhaismetallikautista asuin- ja hautapaikkaa tutkijaryhmän kanssa.
Kokemus on harrastajille ilmainen juhlavuoden kunniaksi.

Kaivauksille järjestetään tutustumispäivä myös perinteisenä Day of Archaeology - päivänä heinäkuun lopulla.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset myöhemmin talvella tässä blogissa.
Tarkempaa tietoa myös sähköpostista
muuritutkimus(at)elisanet.fi