Eurajoen Liinmaan linnalla tehtiin uusia koekaivauksia

Eurajoella, hiekkapohjaisella mäellä Väkkärälahden pohjukassa, sijaitsee 1300-luvun jälkipuolella rakennettu Liinmaan linna. Kyseessä on yksi harvoista Satakunnan tunnetuista puulinnoista. Luonto on vuosisatojen saatossa vallannut linnamäen, mutta kasvillisuuden seasta voi yhä erottaa kaksi sisäkkäistä maavallia, joiden välissä on mäen rinteeseen kaivettu vallihauta. Mäen laella on noin 30 x 40 metrin kokoinen piha-alue. Etelässä ja lännessä linnamäen ympärillä  kiertää matala kivivalli, joka on saattanut aikoinaan kiertää lähes koko mäen ympäri. Nykyään linna seisoo noin 300 metrin päässä merestä, mutta 1300-luvulla alue on ollut vielä saari. Liinmaan linna on ollut ilmeisesti käytössä vain alle puoli vuosisataa, ja se lienee tuhoutunut jo 1400-luvun alussa tulipalossa, josta kertoo arkeologisissa kaivauksissa löytyneet laajat palokerrokset maassa. 

Liinmaan perinneyhdistys ry rakentaa linnalle kulkua helpottavia porras- ja siltarakenteita. Sen vuoksi Muuritutkimus Oy suoritti linnalla rakennustöitä edeltäviä arkeologisia koetutkimuksia. Arkeologien tehtävä oli selvittää, minne kulkureitit voisi rakentaa siten, että ainutlaatuisen linnan rakenteisiin jouduttaisiin kajoamaan mahdollisimman vähän.

Keskiajalla Liinmaan linna on ollut saari, mutta nykyisin rantaan on matkaa joitain satoja metrejä. Linnamäki on kuvassa olevan metsäsaarekkeen etualalla. Kuva: Jere Leppänen / Muuritutkimus Oy.

Liinmaan linnaa koskevat historialliset lähteet ovat niukat. Vuonna 1367 kirjoitetussa kirjeessä on määrätty tuhottavaksi linna, jonka on tulkittu tarkoittavan Kokemäen linnaa. Tämän tilalle tuli rakentaa kaksi uutta linnaa muualle, missä ne eivät olisi alueen asukkaille rasitteeksi. Toisen näistä linnoista uskotaan olevan juuri Liinmaan linna Eurajoella. Yksi kirjeessä mainituista henkilöistä oli nimeltään Tyterico Wereggis. Hänen nimensä yhdistetään Vreghdenborch-nimeen, ja Liinmaan linna olisi tämän tulkinnan mukaan alun perin nimetty rakennuttajansa Wereggiksen mukaan. Linna mainitaan vielä toisen kerran asiakirjassa vuonna 1395. Tuolloin Turun linnan vouti luovutti panttiläänejä, mukaan lukien Vreghdenborchin linnan.

Arkeologisesti Liinmaan linnasta on oltu kiinnostuneita jo 1800-luvun lopulta asti. Vuonna 1886 kuuluisa arkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalo suoritti linnan pihalla kaivauksia, joissa paljastettiin linnan eteläkulmalta kivirakenteita, ja saatiin talteen muun muassa kirves, luita ja nauloja. Appelgren-Kivalon kaivauksissa esiin otetut kivet ovat edelleen pihan kulmalla esillä, sillä kaivausaluetta ei täytetty kaivausten päätyttyä. Seuraavan kerran linnan kaivauksia jatkettiin lähes 100 vuotta myöhemmin, kun vuosina 1978–1979 Turun yliopisto tutki linnan pihalla olevia kerroksia ja rakenteita sekä maavallien koostumusta kaivamalla koeojia. Vuosina 2004–2005 kaivauksia tehtiin muun muassa pihan keskiosassa, maavalleissa ja linnaa kiertävässä kivivallissa.

Linnaan on kuljettu sen koillislaidalta. Kuvan keskiosassa näkyy luultavasti porttiin liittyvää kivirakennetta. Kuva: Jere Leppänen / Muuritutkimus Oy.

Kaikissa kaivauksissa havaittiin, että pintaturpeen poistamisen jälkeen lähes koko pihan alueelta tulee esiin päällimmäisenä hiilinen palokerros. Vielä alempaa, hiekkaisen täyttökerroksen alta törmättiin paikoin toiseen palokerrokseen. Tämä palokerros on luontaisen maanpinnan päällä, ja saattaa olla jäänne esimerkiksi mäen kulottamisesta ennen linnan rakentamista – tästä kielii esimerkiksi se, että palokerros jatkuu maavallin alle. Linnalla on löydetty ainakin kahden, ehkä jopa neljän rakennuksen perustuksia. Pihan korkeimmalla kohdalla tulkittiin olleen 5 x 6 metrin kokoinen rakennus, jonka nurkassa oli kivinen tulisija. Toinen rakennus oli pihan luoteisosassa.

Kaivauksissa löydetyt esineet ja muut löydöt kertovat linnan arjesta. Eniten kaivauksilta on löydetty eläinten luita, keramiikkaa, rautanauloja ja kengitysnauloja. Harvinaisempia löytöjä ovat esimerkiksi veitsen katkelmat, yksiteräinen miekka, ja arpakuutiot. Linnalta on löytynyt myös kaksi rahaa, joista toinen on lyöty 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa Visbyssä.

Linnalta on vuosien saatossa saatu talteen niin kotieläinten kuin riistaeläintenkin luita. Pääosa luuaineistosta on naudan, sian ja lampaan tai vuohen luita, mutta jossain määrin myös riistaeläinten, kuten hirven ja metsäpeuran luita. Onpa linnalta löytynyt myös yksi karhun luu. Luuaineisto kertoo linnan yhteyksistä ympäröivän alueen maaseutuun ja linnassa nautitusta ruokavaliosta.

Linnalla tehtyjen kaivausten löytöaineisto ajoittuu lähinnä 1300-luvulle, vaikkakin monia näistä esineryhmistä esiintyy pitkällä aikavälillä. Tämä kuitenkin sopisi hyvin historiallisten lähteiden maalaamaan kuvaan Liinmaan linnasta. Vuonna 2004 tehtyjen radiohiiliajoitusten perusteella linna on saattanut kuitenkin olla käytössä jo 1200-luvun lopulla. Kuten mainittu, linnan käytön on arveltu päättyneen tulipaloon 1400-luvun alussa, ja myös luonnontieteelliset ajoitukset vahvistavat tämän havainnon. 

Kun Liinmaan linnalle palattiin vuoden 2020 kesäkuussa, ei tarkoitus niinkään ollut löytää mahdollisimman paljon, vaan tämän vuoden kaivaukset keskittyivät hieman poikkeuksellisesti suurilta osin vanhoille kaivausalueille. Avatuilta alueilta poistettiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ainoastaan pinnassa oleva nurmi- ja turvekerros ja juuria. 1300-luvun kulttuurikerros on aivan pintaturpeen alla, joten tämän syvemmälle ei näissä koekaivauksissa menty.

Vuoden 2020 kaivausalueista osa oli linnan luoteispuolen maavalleissa. Kuva: Jere Leppänen / Muuritutkimus Oy.

Kaivaukset jakautuivat kolmelle alueelle. Ensimmäinen oli linnan oletetun portin kohdalla, linnan kaakkoislaidalla. Tässä kohtaa sekä sisemmässä että ulommassa maavallissa on aukko, ja näiden välissä olevan vallihaudan yli kulkee maakannas. Sopivasti juuri tähän kohtaan olivat suunnitteilla tulevat porrasrakenteet, joten portinkohdalle avattiin noin 2–4 metriä leveä koeoja. Portin paikalta paljastui pintaturpeen alta suurista kivistä tehty rakenne. Kyseessä saattaa olla sisemmän maavallin jykevä tukiseinä, joka samalla on voinut toimia näyttävänä sisääntulona linnan pihalle. Toisaalta kivet saattavat liittyä myös johonkin suurempaan rakenteeseen tai rakennukseen. Tästä ei kuitenkaan näiden kaivausten puitteissa vielä saatu selvempää kuvaa. Joka tapauksessa havainnot näyttäisivät varmistavan, että kulku linnaan on ollut juuri tuossa kohtaa.

Toinen tämän vuoden kaivausalue sijaitsi linnan luoteislaidalla. Täällä sisävalliin tehtiin pari metriä leveä oja, josta siitäkin poistettiin lähinnä vain pintamaa. Tämä alue osui 1970-luvun lopun koeojaan. Pihan puolelta saatiin esiin pihakiveystä, jollaista on havaittu myös muualla mäen laella. Maavallin vieressä taas oli muutama suuri kivi, jotka saattavat liittyä esimerkiksi vallin tukirakenteisiin.

Kolmas alue sijaitsi toisen jatkeena vallihaudan toisella puolella ulkovallin päällä. Tässä kohtaa ulkovallissa ihmisen käden jälki ei ole yhtä selkeästi näkyvissä kuin muualla, vaan vallia on vaikeaa erottaa luontaisesta mäen rinteestä. Täällä otettiin esiin pyöreitä kiviä, jotka arkeologin silmään vaikutti hyvinkin luontaiselta muinaiselta rantakivikolta. Tämän luoteispuolella oli kuitenkin vielä epäluonnollisen näköinen matala maavalli, joka lienee osa ulkovallia.

Vaikka tällä kertaa kaivauksissa pyrittiin kaivamaan mahdollisimman vähän uutta, koskematonta aluetta, olivat kaivausten tulokset yhtä kaikki mielenkiintoisia. Portin rakenteesta saatiin uutta tietoa, ja saatiinpa linnan löytöaineistoakin kartutettua muutamilla nauloilla, tiilenkappaleilla ja eläinten luilla. Suuri osa linnasta on yhä kaivamatta, ja mielenkiintoinen tutkimuskohde olisivat pihalla olevat suuret, soikeat kuopat. Kansan keskuudessa näiden on arveltu liittyvän aarteen etsintään, mutta ei ole täysin poissuljettua, että kyseessä olisivat myös linnan aikaisten kellareiden kuopat.

Liinmaan linna ei suinkaan ole vain kiinnostava historiallinen kohde, vaan se viehättää myös poikkeavan kauniilla luonnollaan ja runsaalla eläimistöllään. Linnamäki kohoaa kauniina iäkkäiden puiden siimeksessä, ja varsinkin kesällä alueen luonnonkauneus korostuu vehreydessään. Syksyisin linnamäkeä on niitetty, jolloin sen maavallit erottuvat komeasti ilman pitkää kasvillisuutta. Kaivausten aikana linnan alueella kävi vierailemassa hirven lisäksi valkohäntäpeuroja ja rusakoita. Kurjet ja töyhtöhyypät säestivät kuumia lapionvarressa vietettyjä kesäpäiviä laulullaan, johon kukkokin toisinaan liittyi kauempaa mukaan. Väkkäräkahden poukamassa laiduntavat lehmät viihtyivät vedessä, josta ne tarkkailivat ohi ajavia arkeologeja. Linnamäen kaivausten miljöö oli miellyttävä yllätys viihtyisyydellään ja perinteistä maaseutua henkivällä maisemallaan.

Teksti: Jere Leppänen ja Pinja Tervonen, Muuritutkimus Oy

Lähteet

Bläuer, Auli 2019. Eurajoen keskiaikaisen Liinmaan linnan luuaineisto – yhteenveto. Teoksessa Harjula, Janne & Immonen, Visa & Ruohonen, Visa (toim.) Puukenkien kopinaa. Henrik Asplundin juhlakirja. Karhunhammas 19. Arkeologia, Turun yliopisto. 261–275.

Luoto, Jukka & Pihlman, Aki 1978. Kaivauskertomus. Eurajoki Liinmaa v. 1978. TYA diar 55.

Luoto, Jukka & Salminen, Erkki 1979. Eurajoki Liinmaa 1979. Kaivauskertomus. TYA diar 56.

Uotila, Kari 2011. Arkeologiaa vuosina 2003–2010 Ala-Satakunnassa. Teoksessa Uotila, Kari (toim.) Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan. Kåkenhus. Eura. 11–30.

Uotila, Kari & Lehtonen, Hannele 2005. Eurajoki, Liinmaan linna. Arkeologinen tutkimus 1.9.-7.10.2005. Museovirasto, Rakennushistorian osasto, Helsinki.

Villiönsuvantoon kätkeytyy merkittävä rautakautinen asuinpaikka

Kokemäenjoen rantapenkereellä, Kokemäen keskustan tuntumassa sijaitseva Villiönsuvannon rautakautinen asuinpaikka kätkeytyi vuosisatojen ajaksi viljelysmaan alle. Vuonna 2019 metallinpaljastimin kulkeneet harrastajat löysivät alueelta muinaiseen asutukseen viittaavia esineitä, kuten esimerkiksi solkien ja rannerenkaiden katkelmia. Asunalueeksi kaavoitetulla pellolla käynnistettiin arkeologiset tutkimukset, ja pian paljastuikin, että ollaan merkittävän löydön äärellä. 

Tänä kesänä päättyneet kaivaukset ovat tuoneet reilun vuoden aikana päivänvaloon useita rautakautisia rakennuksia käsittävän asuinpaikan. Löytöjen perusteella alueella on aikoinaan ollut vakiintunut asutus. Luonnontieteelliset ajoitukset ja arkeologiset löydöt kertovat Villiönsuvannon muuttuneen kulttuurimaisemaksi jo esiroomalaisella rautakaudella, noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkamista. Asutusta on esiintynyt ainakin myös kansainvaellusajalla noin 500 vuotta ajanlaskumme jälkeen. Villiönsuvanto on siis nähnyt sukupolvien vaihtuvan useiden satojen vuosien ajan, kertoo arkeologi Sanni Salomaa kaivauksia suorittavasta Muuritutkimus Oy:stä. 

Paalunsijat paljastavat asuinarakennuksen mittasuhteet

Kaivausten päätyttyä alue rakennetaan omakotitaloalueeksi. Kaivausten aikana esille saatu tutkimustieto, eli löydetyt esineet ja tehdyt havainnot, on dokumentoitu ja tallennettu tarkasti jatkotutkimuksia varten. Vaikka fyysisesti rautakauden asuinpaikka häviää, sen sisältämä tieto on käytettävissämme, ja voimme jatkaa myöhemmin tutkimuksia, kertoo Muuritutkimuksen toimitusjohtaja, dosentti Kari Uotila. Mittausten tuloksena saatu data mahdollistaa esimerkiksi rakennusten mittasuhteiden hahmottamisen ja niiden vertaamisen vastaaviin löytöihin muualla. Rakennukset saadaan sijoitettua tarkasti kartalle, ja niiden vierelle voidaan myöhemmin palata vaikkapa lisätyn todellisuuden avulla. Löytöjä analysoidaan monin eri tavoin Villiönsuvannon rautakautisen arjen tavoittamiseksi. Vaikka kaivausjakso on lyhyt ja kiivas, tutkimus runsaan ja monimuotoisen datan parissa voi jatkua vuosien, tai jopa vuosikymmenien ajan, kuten esimerkiksi läheisen Euran Luistarin alueen tapauksessa on käynyt. Nykyaikaiset tallennusmenetelmät ja digitaalisuus mahdollistavat myös datan jakamisen ja yhteistyön tutkijaryhmien kesken. 

Kaivaus dokumentoidaan tarkasti jatkotutkimuksia varten

Villiönsuvannon kaivaukset ovat suurimmat rautakautiset asuinpaikkakaivaukset Suomessa. Kaivaukset noudattelevat ensimmäistä kertaa muista pohjoismaista tuttua arkeologista tutkimustapaa, jossa asuinpaikkaa avataan koneellisesti laajalti, jotta rakennusten seinälinjat havaitaan paremmin. Tästä syystä rakennuksia ja esimerkiksi liesiä löydettiinkin Villiönsuvannolta muihin kohteisiin verrattuna hyvin monta. Rakennusten jäänteitä tutkimalla saadaan uutta tietoa rautakautisesta asumisesta Suomessa, ja Villiönsuvannon kaivausten vaikutus Suomen rautakauden tutkimukseen tulee todennäköisesti olemaan merkittävä.