torstai 22. toukokuuta 2014

The Day of Archaeology kutsuu Ellinniitylle




Kansainvälinen The Day of Archaeology järjestetään tänä vuonna perjantaina  11.7.

Muuritutkimuksen ja Rauman museon yhteinen kaivaushanke Raumalla, Lakarin teollisuusalueen kupeessa (ns. Ellinniityn kaivaukset) on mukana tässä tapahtumassa. Kohde sijaitsee  valtatie 8:n läheisyydessä ja Lakarinkadulta on opastus kohteeseen.  Mukana järjestelyissä on myös Kulttuurien kerroksia Kauttualla projektin taustaryhmä. Paikan päällä on runsaasti parkkipaikkatilaa.

Ellinniityssä tutkitaan pronssi- ja rautakauden vaihteeseen ajoittuvia röykkiöitä ja maantasaisia kivetyksiä. Kaivaukset ovat hyvin laajat, sillä tutkittava kokonaispinta-ala on arviolta 2.5-3 hehtaaria ja alueella on ehkä noin 50 eri tavoin säilynyttä kiviladelmaa. Niistä osa on hautoja ja osa erilaisia asuinpaikka – tai ruuanvalmistuspaikkoja.

11.7. klo 9 - 17.00 kaivauksella on avoimet ovet ja järjestetään yleisöopastuksia osana The Day of Archaeologyn tapahtumia.  Tarkempia ajo- ja kulkuohjeita löytää lähempänä tapahtumaa Kulttuurien kerroksia Kauttualla-blogista.


Kaivauksilla on meneillään vilkas kenttävaihe, jossa osa alueesta on tarkan tutkimuksen kohteena, osaa laserkeilataan ja kuvataan valokuvaustornista ja osaa kohteista raivataan esiin sammaleen alta. Sateen sattuessa  työmaatiloissa on käynnissä löytöjen puhdistusta. Kaikkiin käynnissä oleviin työvaiheisiin pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä arkeologiryhmän opastuksella. 

Lisää tapahtumista eri puolilla maailmaa:

yhteystiedot:
muuritutkimus(at)elisanet.fi

tutkimusryhmän  puh.numero
0400 – 510809

tai
kaivausten johtaja Kari Uotila
050-5287360



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.