keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Tutkimusprojektia esittelevä näyttely avautuu 25.6.2013 Porissa ja 1.7.2013 Eurassa

Kulttuurien kerroksia Kauttualla -tutkimusprojektin tuloksia ja tutkimusmenetelmiä esittelevä näyttely on valmistunut.

Näyttely on esillä

Satakunnan Museossa 25.6. - 1.9.2013 museon aukioloaikoina ( ti-su 11-18, ke 11-20)

Euran kirjastossa 1. – 19.7. kirjaston aukioloaikoina (ma-pe klo 12 – 19) pääkirjaston näyttelytilassa


Näyttelyssä kerrotaan esimerkiksi löytöjen analysoinnista osteologian keinoin:

"Kenttätöiden yhteydessä löytyneen luuaineiston on analysoinut FT Auli Bläuer. Eniten kaivausalueen vanhimmista kerroksista löytyi naudan ja lampaan tai vuohen luita, mutta myös sian ja koiran luita sekä lisäksi hauen ja jonkin kahlaajalinnun luita. Vaikka tutkittu aineisto on pieni, tunnistetut lajit sekä niiden määräsuhteet ovat tyypillisiä keskiaikaiselle luuaineistolle. Sian ja vuohen luista tehtiin radiohiiliajoitukset. Ne ajoittuvat 1300-luvulle ja ovat toistaiseksi varhaisimmat luotettavasti ajoitetut luut Suomessa näiltä lajeilta."

FT Auli Bläuer tutkii kaivauksilta löydettyjä luita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.