tiistai 23. lokakuuta 2012

Arkeologiset kenttätyöt jatkuivat maatutkauksella

Tutkimuskaivauksella oli syksyn ohjelmassa vielä maatutkaus.
Tutkittavaksi alueeksi valittiin aikaisemman aineiston ja syyskuun kaivausten perusteella päiväkodin tontille johtavan tien suuntainen, suorakulmainen pala peltoa ns. mustan mullan alueelta.
Maatutka lähettää maahan sähkömagneettisia impulsseja. Niiden perusteella voidaan erottaa maan alla olevia rakenteita, esim. talojen perustuksia, vanhoja ojia tms.
Tutkimusryhmä koolla. Kuvassa vas. FT kaivausten johtaja Kari Uotila Muuritutkimus ky:stä, professori FT Mika Lavento Helsingin yliopistosta, Ulla Moilanen Muuritutkimus ky:stä, arkeologian opiskelija Eva Gustavsson ja yliopisto-opettaja Wesa Perttola Helsingin yliopistosta.

Pellolle mitattiin aluksi takymetrin avulla 20 x 40 m alue, jolle on vedettiin metrin välein mittanauhoja maatutkauksen helpottamiseksi. 

Kuvassa näkyvä valkoinen laite on maatutka. Turvakartion päälle on kiinnitetty GPS-paikannin, jonka avulla tietokoneelle saadaan tiedot siitä missä tutkan kanssa on kuljettu. Maatutkaan liittyvä ohjelma tallentaa tutkan lähettämän datan ja sijainnin. Tutkan vieressä kävelevä henkilö tallentaa ohjelmaan myös käsin 40 metrin kaistojen varrelle sijoitettujen merkkilippujen sijainnin. Näin voidaan vielä tarkentaa, millä tutkimusruudulla ollaan.






Maatutkauksen lisäksi tutkimusalueella tehtiin resistenssimittauksia.
Resistanssimittarilla mitataan maaperän sähköistä vastusta. Maan alla olevat rakenteet aiheuttavat anomalioita, jotka näkyvät laitteen tuottamassa karttamateriaalissa.



Kuvat ja teksti: Ulla Moilanen ja Laura Puolamäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.